Myrkkymalikka – Clitocybe dealbata
Kuvan sienen määritys ei ole varma. Valkoisia, nurmikkoisilla paikoilla kasvavia lajeja on niin paljon, että määrityksessä tarvitaan myös mikroskooppiset ominaisuudet, jotta voidaan olla täysin varma lajista.
Myrkkymalikka sienen jalka viittaa myös Nurmitupaskynsikkääseen (Lyophyllum connatum), mutta joidenkin yksilöiden lakki oli kokonaan levinnyt auki. Nämä eivät myöskään kasvaneet kimppuina, vaikkakin vieri vieressä. Ne esiintyivät alueella runsaana.
Olkoon tämä Myrkkymalikka kuva toistaiseksi jonkinlaisena osviittana valkoisille, pienehköille, nurmikoilla, hakamailla yms. paikoila kasvaville sienille, joiden joukossa on hyvinkin myrkyllisiä lajeja.
Myrkylliset malikat
| Hyvä tietää: | Malikoissa on monia myrkyllisiä lajeja, usein pieniä, vaaleita tai valkoisia.Vaarallisimmat ovat Clitocybe dealbata (Clitocybe agrestis) ja Clitocybe rivulosa. (Ehkä sama laji.) Ne sisältävät muskariinia ja on edellisen nimisenä aiheuttanut Keski-Euroopassa jopa kuolemantapauksen.Clitocybe dealbata on nuorena kokonaan valkoinen, vanhana harmahtava tai kellertävän vaalea, kupera tai vain lievästi kuopalla. Lakin pinnalla on heikosti härmää. Sen heltat ovat lähes valkoiset ja vain lyhyelti johteiset. Jalka on valkoinen ja solakka, täyteinen. Tuoksu ja maku on heikko, jauhomainen. Itiöpöly on valkoista. Laji kasvaa keskikesästä lokakuuhun asti, nurmikentillä, niityillä ja ruohoisilla metsäpoluilla. Onneksi tämä laji on eteläinen ja ainakin Suomessa harvinainen.Clitocybe rivulosa on pohjaväriltään ihonvärinen ja lakin pinta on härmän kuvioima tai laikuttama, vanhemmiten usein samankeskeisesti ohuesti halkeillut. Heltat ovat likaisenvalkoiset, tasatyviset tai hieman johteiset, toisinaan heikosti kolotyviset. Jalka on ohut, lakin värinen, härmäinen. Tuoksu on hapan. Itiöpöly on valkoista. Laji kasvaa pieninä ryhminä tai renkaina nurmikoilla, teiden varsilla, yms. myöhäiskesästä syksyyn. Hyvin myrkyllinen. Kuolemanvaarallinen annos on jo 50-100g. Myrkytystä voidaan torjua atropinilla. Ruotsissa laji on yleinen.Suomalaisista ja ruotsalaisista nimistä en näiden kahden lajin kohdalta osaa sanoa, mikä on oikein. (Kts. Nimivaikeuksia:)Clitocybe phyllophila kuuluu edellisten kanssa samaan kastiin. Sen suomalainen nimi on Valkomalikka, ruotsiksi Lövtrattskivling. Laji on yleinen, varsinkin lehdoissa. Se on 4- 10 cm leveä, melko tukevajalkainen ja senkin lakin pinnalla on valkoista härmää. Lakin pohjaväri on vetisen vaaleata, rusehtavaa. Tuoksu on heikosti hedelmäinen. Laji saattaa helposti sekoittua Vihertuoksumalikan, Clitocybe odora, valkoisen muodon kanssa. Vihertuoksumalikan voimakas kumariinin tuoksu on kuitenkin selvä tuntomerkki erottamaan nämä kaksi lajia toisistaan.Clitocybe candicans, Hentomalikka (Vit trattskivling) on hentoinen laji, joka on Suomessakin hyvin yleinen keskikesästä lähtien. Se on Myrkkymalikan näköinen, mutta pienempi ja hennompi. Sen lakin pinnalla on valkoista härmää. Tämä laji kasvaa metsissä, neulas- ja lehtikarikkeen lahottajana. |
| Nimivaikeuksia: | Ovatko Clitocybe dealbata (Clitocybe agrestis) ja Clitocybe rivulosa sama vai eri laji?Karstenian Suomen suursienten nimet 1989 kertoo näin: Clitocybe agrestis on Peltomalikka ja Clitocybe dealbata on Myrkkymalikka, ruotsiksi Gifttrattskivling. Clitocybe dealbata on saanut synonyyminimeksi Clitocybe rivulosa.Nimeä Clitocybe dealbata käyttävät Mauri Korhonen kirjassaan ”Sienestäjän kirja” 1978 sekä Marja Härkönen kirjassa ”Sienestäjän tietokirja” 1984. Nämä kirjat ovat olleet minun sienitietouteni perustana.Kaikki kolme nimeä mainitaan kirjassa ”Svampar, En fälthandbok”, Svengunnar Ryman ja Ingmar Holmåsen, kolmas korjattu painos 1992 (Käännetty myös suomeksi), sivulla 274. Tästä kirjasta on tullut minun ”sienitutkimukseni” uusi peruskäsikirja, johon olen oppinut luottamaan.Sekaannusta tulee siitä, että siinä mainitaan Clitocybe rivulosa nimellä Gifttrattskivling, (Myrkkymalikka) ja Clitobybe dealbata saa synonyyminimeksi Clitocybe agrestis. Lisäksi kirjassa mainitaan, että jälkimäisellä lajilla ei ole härmää lakin pinnassa ja että se on puhtaan valkoinen. Mitä sanovat muut käyttämäni kirjat?Bo Nylén ei mainitse kirjassaan ”Svampar i skog och mark” 1995 koko myrkkymalikoita, vaikka esitteleekin joitakin malikoita.Marcel Bon (ruotsalainen käännös ja sovitus Olof Andersson 1994) käyttää nimiä Clitocybe dealbata (Sow.) Kummer, Gifttrattskivling kuten suomalaisetkin ja ilmoittaa sen synonyymiksi Clitocybe rivulosa. Kuitenkin samassa kappaleessa hän esittelee sen, Clitocybe rivulosa (Pers.) Kummer, läheiseksi lajiksi edelliselle, mainiten sen tuskin olevan oma lajinsa. Roger Phillips ja Stig Jacobsson käyttää kirjassaan ”Norstedts stora svampbok” 1985 nimeä Clitocybe dealbata (Sow. ex. Fr.) Kummer, ruotsalaisilta nimiltä Ängstrattskivling (Peltomalikka) ja Gifttrattskivling (Myrkkymalikka). Vaikka tässä kirjassa annetaan yleensä lajeille myös synonyyminimet, niin tälle lajille sitä ei ole. Muita nimiä näistä kolmesta ei esitellä myöskään omina lajeinaan.Pelle Holmberg ja Hans Marklund käyttävät kirjassaan ”Nya svampboken” suomalaisten kanssa samaa nimiyhdistelmää, Clitocybe dealbata, Gitfttrattskivling. He eivät mainitse mitään synonyymejä.Jos olen tulkinnut auktorit oikein, niin… Dealbata-nimeä on ensin käyttänyt Elias Fries, tosin eri sukuun kuuluvana. Sen on J. Sowerby sitten kuvannut uudelleen. Rivulosa-nimeä on ensin käyttänyt Chr. Persoon, mutta vienyt lajin toiseen sukuun, kuin nykyinen on. Molemmat lajit on sitten P. Kummer vienyt nykyiseen sukuunsa, siis Clitocybe.Tällä perusteella voisi näin maallikko kuvitella, että ne ovat kaksi eri lajia, joiden suomalaisia ja ruotsalaisia nimiä on käytetty joissakin em. teoksissa ristiin.Mikä lienee totuus? |
| Harrastelija, mistä saat tietoa? | Koska olen tavallinen harrastelija, niin en ole oppinut vielä kaivamaan kaikkia tietolähteitä. Täällä Ruotsissa ei kirjastoissa ole niin runsasta valikoimaa, johon olen tottunut Suomessa, jossa kirjastoista löytyy vähintään yksi kappale Suomessa julkaistuista kirjoista ja lisäksi laajat ulkomaiset valikoimat. Sieltä löytyy lähes kaikki tarvittava materiaali, myös yliopistojen ja tutkimuslaitosten julkaisut. Kiitokset Suomen kirjastotoiminnalle.Ruotsissa ei tavalliselle yleisölle ole muuta vaihtoehtoa, kuin istua kirjastossa tutkimassa lähdeteoksia, joita ei saa lainata kotiin. Silti suurin osa eri kirjoissa mainituista lähdeteoksista puuttuu, ainakin Tukholman kaupunginkirjastosta, ja tietysti myös ympäristön pienemmistä kirjastoista. Lainattavia sienikirjoja on vain muutama, suurin osa kertoo tavallisimmista ruokasienistä. Ne ovat kirjoja, joita ostetaan paljon kirjakaupastakin.Tavallisella harrastelijalla on harvoin aikaa tai edes kiinnostusta kirjastossa istumiseen, koska leipätyö on muualla. Olenkin havainnut, että opiskelijat ovat se ryhmä, joka näitä palveluja eniten käyttää. Tieteen ammattiväelle lienee omat kirjastonsa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Heitä ei juurikaan kirjastossa näe.Pitkät matkat ovat toinen este harrastelijalle. Jos ei omista autoa, niin kauemmaksi lähteminen vie hirmuisesti aikaa ja maksaa rahaa. Silloin joutuu valinnan eteen. Koska sienten valokuvaaminen ja luonnossa liikkuminen on hauskempaa ja rentouttaa viikonloppuisin, niin tietysti valitsee hauskemman vaihtoehdon. Yleensähän harrastetaan vapaa-aikoina jotain muuta kuin leipätyötä. Viikolla iltaisin voi sitten tutkia kotona olevia, omia tai lainattuja kirjoja.Lopputuloksena on sitten koko lailla iso kasa tunnistamattomia näytteitä, mappitolkulla kuvia niistä ja lukemattomia ahaa-elämyksiä, että ehkä se sieni olikin tämä, jonka nyt löysin tästä kirjasta. Joskus, vaikkakin harvoin, tällainen ahaa-elämys tuo kauan odottaneelle löydölle nimen. Näin käy, kun esim. seuraavana vuonna löytää saman lajin, hiukan eri kasvuvaiheessa, jolloin se vastaa paremmin kirjojen kuvia ja kuvauksia. Silloin on harrastelija itseensä tyytyväinen, ja kiittelee itseään, että on malttanut tutkia näytteensä joka kerta retkiltä palattuaan. |
| Oma näkemys: | Henkilökohtaisesti pidän näitä ylläolevia lajeja ikävinä matkijoina, jotka eniten aiheuttavat päänvaivaa, kun pitäisi tunnistaa Jauhosieni, Clitopilus prunulus, joka on erinomainen ruokasieni. Tärkeintä on, että malttaa odottaa muutaman tunnin ja antaa itiöpölyn näyttää, mikä sieni on kyseessä. Jauhosienen itiöpöly on vaaleanpunaista, muiden valkoista. Yhdessä itiöpölyn värin ja (mylly)jauhontuoksun kanssa on Jauhosieni erotettavissa näistä myrkyllisistä malikoista. |
