8 vinkkiä mökki- ja luontoretkelle

Mökkiretki perheen kanssa

Kesällä tekee mieli mennä lasten kanssa mökille metsään. Mutta mitä siellä voi tehdä, jos ei itse ole mikään erätaitojen sankari?

Milla Tuormaa Kiertävä luontokoulu Naakasta antaa kahdeksan vinkkiä pikkulapsiperheen mökkiretkelle. Hän järjestää myös opastettuja lähiluontoretkiä pääkaupunkiseudulla.

Puuhat mökkiretkellä

  1. Tärkeintä on kulkea aistit auki. Pienten lasten kanssa mökkeillessä ei haittaa, vaikka aikuinen ei tunne kaikkia Suomen kasvi- ja lintulajeja. Riittää, kun havainnoi ja huomaa asioita. Kas, tuossa on kaunis kasvi. Lentääköhän joku hakemaan kukasta mettä? Tuossa on orava, löytyykö oravan syömiä käpyjä? Taaperoiästä aina kouluiän hujakoille useimmille riittää, että yhdessä ihmetellään luontoa. Isommilla lapsilla tiedonjano alkaa olla isompi, jolloin retkelle voi vaikka varata kirjoja lajien tunnistamista varten.
  2. Ota mukaan suurennuslasi. Se on helppo hankkia ja ottaa mukaan, ja lapset tykkäävät tutkia sillä ötököitä.
  3. Taskupeili on hauska lisä luontoretkellä. Peili asetaan nenälle peili ylöspäin niin, että oikealta katsottuna peilistä näkyy vain taivas ja puiden oksat. Yritetään kävellä peili nenällä pieni matka. Metsä avautuu aivan toisesta näkökulmasta.
  4. Pysähtykää tunnustelemaan ääniä ja tuoksuja. Aluksi ja ihan taaperoiden ja koululaisten kanssa se onnistuu vaikka evästauon aikana istueltaan. Mitä kaikkea metsässä kuuluu, jos on itse ihan hiljaa?
  5. Lapset ottavat luonnosta mielellään kaikenlaisia asioita mukaansa: keppejä, kiviä, käpyjä, kaarnaa ja niiden paloja. Muistuta, että irrallisia asioita voi keräillä maltillisesti. Sammalta ei kannata riipiä eikä oksia katkoa elävistä puista. Muutenkin elävien kasvien keräämistä kannattaa harkita hetki. Luontoa voi katsella ja ihmetellä, mutta aina ei tarvitse ottaa kaikkea mukaansa.
  6. Opeta marjojen ja sienten käyttöä. Kannattaa opetella muutama varma laji, kuten mustikka, puolukka, tatti ja kantarelli, ja jättää tuntemattomat metsään.
  7. Metsässä voi leikkiä vaikkapa saalistushippaa, jossa kiinniottaja esittää petoeläintä. Keksikää yksinkertaisia ravintoketjuja, toinen voi olla vaikka kettu ja toinen jänis.
  8. Kokeilkaa myös sieniystävien tunnistamista. Lapsen silmät sidotaan huivilla ja vanhempi ohjaa hänet sienien luokse ja pyytää tunnustelemaan niitä. Sitten kuljetaan kauemmas ja avataan side, ja lapsen pitää yrittää arvata, mitä sientä kosketeltiin. Sienten luokse palataan silmät auki ja kokeillaan, tuntuvatko ne samalta kuin silmät kiinni.

Miten voin järjestää mökkiretken, jos suvustani ei löydy mökkiä?

Tänä päivänä yhä harvempi perhe hankkii oman mökin ja sille on hyvä syy. Mökin rakentaminen vaatii suuren lainan tai paljon käteisrahaa, jota harvalta perheeltä löytyy.

Jos omasta takataskusta ei siis löydy kymmeniä tuhansia euroja, vaihtoehdoiksi jää silloin joko laina kesämökkiä varten tai mökin vuokraaminen. Jälkimmäinen vaihtoehto on totta kai edullisempi, mutta jos mökkeilyyn on enemmän intoa kannattaa harkita myös lainan nostamista. Laina käy usein edullisemmaksi verrattuna siihen, että vuokraat mökin joka kesä vuosikymmenien ajan.

Muista varautua mökkiretkelle – ota ainakin mukaan nettiliittymä

Kun sinulle on selvillä minne mökille aiot suunnata, sinun täytyy enää vain varautua mökkiretkelle. Matkalle kannattaa ottaa mukaan riittävästi ruokaa, vaihtovaatteita ja anakin liittymä netillä ja hyvällä kuuluvuudella.

Jos sinulta ei kuitenkaan entuudestaan löydy nettiliittymää ja pelkäät korkeita kuluja, älä huoli. Tänä päivänä halvin nettiliittymä maksaa vain 9€/kk ja sen kuuluvuus kattaa lähes koko Suomen. Kannattaa kuitenkin tarkistaa vielä teleoperaattorin sivuilta, että liittymäsi kuuluvuus kattaa myös mökkisi. On vaarallista lähteä retkelle luontoon ilman nettiyhteyttä.

Se miksi mökille kannattaa ottaa mukaan ruokaa ja vaihtovaatteita lienee kuitenkin itsestäänselvää. Lapset tarvitsevat ruokaa etenkin, jos he ovat kasvuiässä. Nuoremmat lapset ja taaperot saattavat myös helposti liata vaatteensa luonnossa. Avainsana mökkiretkelle lähtiessä on siis riittävä varautuminen.

Share this post