ByluontonettiSienetKommentit pois päältä artikkelissa Jyvästatti – Suillus granulatus
Tuntomerkit
Jyvästatti onvaaleanruskea pillisieni.
Lakki
Lakki on 2-10 cm leveä, kupera ja sileä. Sen väri vaihtelee vaaleanruskeasta punaruskeaan. Lakin pintakelmu on kosteana limainen, kuivana tahmea.
Pillit
Pillikerros on vaaleankeltainen. Nuorella sienellä pillien aukot ovat pienet ja ainakin kostealla säällä niissä on vaaleankeltaisia nestepisaroita. Vanhalla sienellä pillikerros on likaisenkeltainen ja pillien suuaukot ovat isommat ja jonkin verran kulmikkaat.
Itiöpöly
Itiöpöly on oliivinruskeata.
Jalka
Jalka on vaaleankeltainen. Siinä ei ole rengasta. Jalan yläosassa on vaaleankeltaisia tai ruskeahkoja pieniä jyväsiä ja harvakseltaan samanlaisia nestepisaroita kuin pillistössä.
Malto
Malto on kellanvalkoista, aluksi kiinteätä, vanhemmiten pehmenevää.
Tuoksu
Tuoksuu miedon hedelmäiselle.
Maku
Maku on mieto.
Kasvupaikka
Jyvästatti kasvaa havumetsissä männyn seuralaisena, mm. metsäteillä. Se viihtyy kalkkipitoisessa maassa.
Kasvukausi
Kasvukausi on heinä-lokakuussa.
Levinneisyys
Melko yleinen kalkkipitoisilla seuduilla. Eteläisessä Suomessa Etelä-Hämeeseen asti, Ruotsissa pohjoisemmassakin. Muuten harvinainen.
Turjantatti ja Lehtikuusentatti kasvavat lehtikuusen seuralaisena, Voitatti ja Jyvästatti männyn. Jyvästatilta puuttuu rengas.
Hyvä tietää
Nuoren Jyvästatin pintakelmu on helpointa poistaa, kun halkaisee sienen lakin pillikerroksesta pintakelmuun päin siten, että pintakelmu jää ehyeksi. Lakin puoliskot vedetään irti kelmusta keskeltä reunoille päin.
TuntomerkitKeltavalmuska on keltainen tai ruskeankeltainen sieni LAKKILakki on 7-12 cm leveä, laakean kupera, pintakelmussa keltaisella pohjalla pieniä ruskeitä suomuja, jotka saavat... read more
TuntomerkitRuskeasuomuinen lakki. LakkiLakki on 5-10 cm leveä ja siinä on ruskeita, melko pieniä, kuituisia suomuja vaalealla pohjalla.HeltatHeltat ovat tiheässä, ensin harmaan... read more
TuntomerkitSappitatti on vaaleanruskeanharmaa sieniLakkiLakki on 5-13 cm leveä , vaaleanruskean harmaa, matta, aluksi kova ja kupera, mutta laakenee ja pehmenee... read more
Varoitus! Nuijamalikassa sanotaan eräiden lehtitietojen mukaan olevan samanlaista, antabuksen kaltaista myrkkyä, kuin Harmaamustesienissäkin. Alkoholin nauttiminen sienen syönnin yhteydessä, sekä lähipäivinä ennen... read more